Feedback for Hankinnat
Virheellistä tietoa tekstissä että kotimaisuusaste olisi 100 %. Kotipizzan käyttämä liha ei enää nykyään ole 100 % kotimaista. Osa tulee Tanskasta.
Lue lisää
Vastuullinen ihminen ei rajoittaisi välittämistä ja kunnioitusta vain omiin lajitovereihinsa, samalla kun hän syö esimerkiksi kaltoin kohdelluiden ja täysin esineellistettyjen ja orjuutettujen possujen lihaa. Possujen, joilta ihminen tuhonnut kaiken perusoikeuden olla olemassa. Oletko nähnyt kuvia emakoista Suomessa jotka eivät mahdu edes kääntymään, niin ahtaassa tilassa heitä pidetään. Miltä ihmisestä tuntuisi sellainen elämä. Muista eläinteollisuuden yksityiskohdista puhumattakaan. Sitä lihaa surutta tuotetaan ja heitetään sitten kaupasta roskiin. Pekoni vei noin 11 vuotta älykkään eläimen eliniästä. Sen ajan minkä sai elää, eli helvetissä ihmisen alistamana. He ovat paljolti samanlaisia olentoja kuin mekin. Heillä on tunteet, tarpeet ja he ovat yksilöitä ja persoonia. Miten sellainen kärsimyksen tuottaminen muille lajeille voi olla kestävää ja inhimillistä.
Location: Johdanto kestävään kehitykseen » Moduuli 3: Ammattilaisen vastuulliset toimintatavat » Sosiaalinen kestävyys
Virheellistä tietoa tekstissä että kotimaisuusaste olisi 100 %. Kotipizzan käyttämä liha ei enää nykyään ole 100 % kotimaista. Osa tulee Tanskasta.
Lue lisää
Ilmasto-opas.fi kohdan linkit eivät toimi.
Lue lisää
ihan kiva
Lue lisää